Tuesday, September 29, 2015

Huivi

Eilen löysin kirpparilta kaksi suikaletta kauniita kankaita. Kumpikin samaa materiaalia ja printtiä, mutta eri väreissä. Kankaat maksoivat yhteensä 20cnt. 


Näin heti nämä suikaleet huivina, joten tänään kymmenen minuutin työn ja kolmen sauman ompelun jälkeen minulla oli jälleen uusi huivi. 


Pidän erityisen paljon kankaiden väristä ja printistä. Nämä tuntuvat myös mukavilta ja huivi on melko lämmin. 


Huiviin tarvitaan siis kaksi suorakaiteen muotoista kangaskappaletta. Kappaleen koko kankaan leveys x (minulla) 65cm. Aseta kappaleet päällekkäin oikeat puolet vastakkain. Ompele molemmat pitkät sivut. Käännä huivi oikein päin. Ompele päädyt oikeat puolet vastakkain, jätä kääntöaukko. Ompele kääntöaukko käsin kiinni. 

Sunday, September 27, 2015

Virkatut tossut

Eilen illalla ja tänä aamuna virkkasin nämä tossut. Malli on omasta päästä, mutta idean sain jälleen kerran pinterestistä. 


Tästä olisi kiva tehdä oikein kunnon ohjekin, mutta pitäisi virkata toinen pari, sillä nämä ei onnistuneet täydellisesti. 


Toisesta tossusta tuli pienempi, mikä ei itseäni haittaa, koska toinen jalkani on pienempi toista. Tossujen erikokoisuus oli vahinko ja silkkaa tuuria, että sattuivat juuri oikeisiin jalkoihin. 


Käytin näihin yhden Novita Isoveli lankakerän ja hieman Novitan Nallea. 


Napit löytyi nappivarastostani. 


Nämä oli aika nopeat virkata: yhteensä viitisen tuntia. 


Ja tossuille minulla tuntuu olevan aina tarvetta. Joten olen tyytyväinen. 

Friday, September 25, 2015

Taidetta ja keittiön uusvanha pöytäkalusto

Pinterestistä, ideoiden loputtomasta lähteestä, löysin ohjeen kynsilakkataiteeseen. 


Ohjeessa oli maalattu muki, mutta koska maalaus ei kestä konepesua, ja koska minulla ei ollut sopivaa yksiväristä mukia, päätin maalata maljakon ja laattoja. 


Ohje on yksinkertainen: vettä astiaan, joka on tarpeeksi suuri maalattavan esineen upottamiseen. Tiputa kynsilakkaa veteen, sekoita puutikulla ja kasta astia. No, ei se ihan niin yksinkertaista ollut. 


Ensimmäisellä koituksella kynsilakka oli liian vanhaa. Sitä ei saanut tippumaan astiaan, ei sitten millään. Ei auttanut muu kuin ostaa uutta kynsilakkaa. 


Sitten toisella yrityksellä vesi oli liian lämmintä. Lakka jämähti heti kalvoksi veden pinnalle. Kylmään veteen maalaus onnistui, kun toimi hyvin nopeasti. Mutta mitään järisyttävän kaunista en saanut aikaiseksi. Kai se on hieman vaikeaa, kun epäsäännöllisesti kuviosta toivoisi syntyvän jotain säännönmukaista. Malli muistutti erehdyttävästi kukkaa, mutta minun maalaukseni on vain epämääräisiä viivoja...

Näihin laattoihin voisi ehkä kirjoittaa ajatelmia permanent-tussilla ja sitten kehystää ne huoneentauluiksi.


No, kokemusta rikkaampi jälleen kerran...


Tällä viikolla sain työttömien verstaalla maalattavana olleen pöytäkalustoni takaisin. Pöytäkaluston entisen mallin esittelin tässä blogissa aiemmin.


Nyt tuolit saivat uuden istuinlevyn. Ja kaikki osat maalattiin uudella värillä. 


Häälahjaksi saatu liina sopii pöydän väriin ja keittiön tunnelmaan.


Pöydällä koreilee kesällä kirpparilta löydetty mansikka -maustesetti.


No, makuasioista ei voi kiistellä, mutta anoppi oli vähintäänkin järkyttynyt edellisessä jutussa esitellystä eteisen penkistä. Järkytyksen syy ei minulle varmuudella selvinnyt. Arvelisin, että joko penkin rapistunut maalipinta tai sitten se, että vanha huonekalu oli sahattu kahteen osaan, ei miellyttänyt häntä. Anoppi esitti, että ehkä penkki menettelisi, jos siihen laittaisi kukkia...  Siis mitä? Penkille kukkia? 

Monday, September 21, 2015

Vanhasta pulpetista penkki

Uuden kotimme ladosta löysin vanhan kansakoulun kaksoispulpetin. 


Pulpetti oli melko huonokuntoinen. 


Kärräsin pulpetin kottikärryillä kotipihaan. 


Raaputin maalia puukolla hilseilevistä kohdista. 


Irrotin jalkalaudat. 


Ja sahasin tuolit irti pulpeteista. 


Pyyhin istuimen vielä rätillä. 


Ja ruuvasin kiinni seinään. 


Eteisessä oli kuin tätä penkkiä varten tehty paikka. 


Tässä näkymä vessasta eteiseen. 


Kylläpäs olen nyt tyytyväinen. 


Aiemmin sain asennettua tämän vanhan naulakon ja hyllykön eteiseen, joten penkki on kyllä täysin samassa hengessä. 


Penkin jalat olivat huonokuntoiset, toisen puolen jalka halkesi, kun sahasin sitä. 


Toivottavasti penkki kestää seinään ruuvattuna ja palvelee vielä pitkään istuimena. 

Saturday, September 19, 2015

Huppuhuivi

Pinterestistä sain idean tähän huppuhuiviin:


Ja tässä ohje huppuhuiviin:


Tarvitset college-kangasta 0,55m. Minulla kankaan leveys 160cm. Ja saman verran trikoovuorikangasta. Taita kangas kaksinkerroin. Kuvassa taite vasemmalla ja hulpioreunat oikealla. Leikkaa kuvan mukaan. 


Ompele hupun kaareva reuna sekä päälli- että vuorikankaaseen. Aseta päällinen ja vuori päällekkäin oikeat puolet vastakkain. Ompele pääntien reuna. Käännä työ oikein päin ja ompele alareuna. Muista jättää kääntöaukko. 


Tikkaa pääntien reuna ja alareuna kaksoisneulaompeleella. Samalla ompelet kääntöaukon kiinni. 


Ja valmista tuli! 


Olen tosi tyytyväinen omaan huppuhuiviini. 


Huivin voi kääntää toisin päin. 


Sitä voi käyttää huivina. 


Huppu suojaa korvia tuulisella säällä. 


Ja voi huivin kietaista liiviksikin.

Jotenkin pidin trikoo kankaan väreistä, vaikka yksinään kuvio näyttää psykedeeliseltä. Viininpunaiseen yhdistettynä huivin värimaailma sopii minulle ja myös uuteen vaatekaappiini.
Trikoo on muuten vanha hame, jonka löysin ilmaiskorista... 

Friday, September 18, 2015

Koiran liivi ja pipoja

Metsästyskauden käynnistyttyä koiramme tarvitsevat taas uudet liivit. 


Vanhempi koira sai omansa ensimmäisenä. Liivi on neonoranssin työvaatekankaan jäännöspalasta leikattu entisen liivin mukaan. Heijastimet, kuminauha ja kiinnityssolki varaston jämiä.


Oli muuten koirakin silmin nähden onnellinen tästä vaatteesta. Koira tuli mielellään sovittamaan liiviä, pysyi paikallaan, kun mittailin sitä ja jopa työnsi itse päänsä liivin sisään. Taisipa koira tietää, mihin tätä liiviä käytetään. 


Syksyn myötä myös alkaa varojen keruu koululaisten luokkaretkikassoihin. 


Minä en ole kummoinen leipoja, joten päätin ommella myyjäisiin pipoja. 


Tein pitkiä ja pätkiä, raitoja ja lätkiä...
Ensimmäisessä erässä syntyi 11 kpl trikoopipoja koossa 50-52-54. 


Pipojen valmistukseen kului aikaa 15min/kpl, mikä on mielestäni aika paljon. Kankaat on varastoni jämiä, joille en ole keksinyt muuta käyttöä. Tästä syystä pipot olivat työläämpiä tehdä, koska leikkaaminen on tehtävä yksitellen. 


Jokaiseen pipoon ompelin sisäsaumaan valkoista nauhaa, johon kirjoitin tekstiilikynällä pipon koon. 


Jokaisen pipon keskellä takana on sauma. 


Ajattelin tehdä näitä ja fleece pipoja lisää. Yhteensä vaikka 50kpl... Katsotaan mitä jaksan tehdä.